Laaja-alainen kulttuurivaikuttaja, innovatiivinen yrittäjä ja lintukoreografian kärkinimi Eeli Kuoppa on kuollut, mutta hänen muistonsa elää Jaakko Veijolan mediataideteoksessa, joka on esillä Kluuvin galleriassa Helsingissä.

Teos osoittaa, miten kuolema ei ole henkilöhistorian loppu vaan pikemminkin alku. Ihminen saattaa hiipiä elämänsä halki harmaana ja arkana, mutta kuoleman jälkeen paljastuu, että hänen luonteensa oli kuin leijonan ja hänen runsaat tekonsa korvaamattoman tärkeät.

Kuopan monikasvoisuus tuo mieleen Ovidiuksen Metamorfoosit, mutta myös Fernando Pessoan ja Algot Untolan. Pessoa kätkeytyi useiden pseudohenkilöiden taakse ja antoi näiden riidellä lehdissä keskenään. Untolasta taas kuoriutui tilanteesta riippuen Maiju Lassila, Irmari Rantamala, Väinö Stenberg tai J. I. Vatanen.

Toisin kuin Pessoa tai Untola Kuoppa pysyi Kuoppana. Persoonallisuuden muutokset saattoivat olla rohkeita, mutta oma nimi oli Kuopan levottoman identiteetin peruspilari eikä hän siitä luopunut. Tässä suhteessa Kuoppa muistutti Nätti-Jussia.

Arvailut Kuopan syntymäpaikasta vaihtelevat somerolaisesta sikatilasta menetettyyn Viipuriin, mutta luultavaa on, että hän kasvoi adoptiolapsena Korsikan saarella ja harjaantui jo nuorena haukkametsästykseen.

Julkisuuteen Kuoppa nousi kirjallisen skandaalin myötä. Tammen kustannustoimittajana hän lisäsi Eeva-Liisa Mannerin Orfisiin lauluihin loppusoinnut, joten koko painos jouduttiin tuhoamaan.

Kuoppa oli keskisuomalainen kansantaiteilija, lounasravintolan isäntä, Nuutajärven lasinpuhaltaja, Turun joulurauhan julistaja, Italian kulttuuriministeriön virkamies, Tšehov-asiantuntija, tantraseksin maahantuoja ja tietenkin hiekkapaperiosaamisen kehittäjä.

Veijolan teokseen kuuluu muotokuvia, eri lehtiin tarjottuja muistokirjoituksia ja netin palstoilla käytyjä keskusteluja. Yllättävän moni keskustelija tunsi Kuopan ja arvosti tämän ponnisteluja paremman hiekkapaperin puolesta.

Aika kohteli Kuoppaa kuin Ankkalinnan asukasta tai ketä tahansa fiktiivistä olentoa. Jatkuvasta transformaatiosta huolimatta muotokuvista katselee alati sama mies, kuolemaa, elämänsä huippukohtaa, lähestyvä Kuoppa.

Pirjo Hämäläinen
Taidehistorioitsija